Terve taas lukijat. Viimeiset viikot ovat menneet todella reippaasti. Seuraavan 22 kuukauden suunnitelmat ovat ottaneet oman aikansa sekä uusien yhteistyökumppaneiden löytäminen tälle matkalle ovat ottaneet suuren osan ajastani.

Tavoitteet seuraavalle kahdelle vuodelle ovat kovat, mutta täysin saavutettavissa olevia! Ensi vuodeksi pitää löytää takaisin oma huipputaso ja tavoitteena on Dohan MM-kisat ja tavoite on parantaa 2015 MM-kisojen sijoitusta. Dohan kisat kilpaillaan 27.9. – 6.10.2019. MM-kisoista olympialaisiin on valmistautumisaikaa vain alle kymmenen kuukautta. Tokiossa tavoitteena on kiivetä palkintokorokkeelle! Joten tekemistä riittää ja suunnitelmallisuus on A ja O!

Harjoituskausi on lähtenyt hienosti liikkeelle! Loppukaudesta tuli vielä venyminen viimeisessä kisassa kauden parhaaseen 72,11m. Sain siitä hyvä vauhtia alkavaan harjoittelukauteen.

Harjoittelu on pitänyt nyt sisällään hieman uusia juttuja. Fysiikka puolen valmennukseen olen hakenut apuja painonnostaja Teemu Roiniselta. Olen löytänyt harjoitteluun hyvän rytmin, jota ajoin sisään jo heinäkuun alusta. Heittoharjoittelun tekninen puoli on aivan etusijalla sekä heittotehon ylläpitäminen mhadollisimman kauan. Syksy on ollut hienoa aikaa tehdä heittoharjoittelua pihalla ja on olut hieno aloittaa heittoharjoittelu ulkona.

Toinen selkeä punainen lanka harjoittelussa on jalkavoimien ja lantion voimantuoton kehittäminen.

Treenaaminen tuntuu hienolta, kun paikat ovat ehjät ja mies on motivaatiota täynnä! Kuvan perusteella voittekin päätellä, että tukijoukoissani seisoo uusi yhteistyökumppani Huittisten säästöpankki, joka on matkalla mukana kohti Tokiota 2020!